270 teran Siika.

Olli Vainio / 29. syyskuuta 2010

Kuva: ”Apple2000”, CC-BY-SA

Olemme jo pitkään pohtineet yhdistykselle tallennusratkaisua jossa gigatavun hinta on sellainen, että voimme tarjota jäsenille isoja levytilakiintiöitä. Nykyinen 50 gigatavua on kuitenkin aika vähän nykyään.

Tänään päätimme hankkia yhdistykselle uuden palvelimen, jonka konseptina on juuri tämä. Aluksi palvelin tulee korvaamaan nykyistä Herukka-palvelinta ja tänä aikana palvelin on myöskin tarkoitus testata äärimmäisen kattavasti, että mitään yllätyksiä ei pääsisi syntymään. Joskus ensi vuonna palvelin on tarkoitus laittaa korvaamaan nykyinen Kuha.

Kun nykyinen Kuha on korvattu tällä uudella ratkaisulla niin on todennäköistä, että voimme tarjota jäsenille esimerkiksi varmuuskopiointikäyttöön havaittavasti isompaa levytilakiintiötä kuin nyt.

Jos vielä otsikosta ei käynyt ilmi niin koneen nimeksi tosiaan tulee Siika. Ratkaisultaan Siika on jokseenkin samanlainen HP:n palvelin kuin nykyiset, joskin rauta on optimoitu levyn palvelemista ajatellen. Levyt tulevat koneen ulkopuolisiin levyhyllyihin joista kukin vetää 45 levyä. Ihan aluksi kone on tarkoitus kalustaa siten, että siinä on 2 levyhyllyä joissa kussakin on 10 kappaletta 2 TB levyjä kussakin, eli 20 TB varmennettua levypintaa. Se, mistä tuo otsikon 270 TB tuli, on se, että tällä rautakonseptilla voimme palvella 270 TB varmennettua levypintaa palvelimelta. Raakalevyä tuolloin olisi jo yli puoli petatavua.

Kaikenkaikkiaan hienoksi tämän koko konseptin tekee, että voimme lisätä levypintaa halvalla ja nopeasti tarpeen mukaan. Siian säädöstä ja käyttöönotosta tullaan varmasti blogaamaan pitkin syksyä ja kevättä, kunhan mielenkiintoisia säätöjä tapahtuu.

Apple2000

10 vastausta käyttäjälle “270 teran Siika.”

  1. Kama sanoo:

    Onko mitään suunnitelmia kuinka levytilaa jaetaan käyttäjille?

    Tuskin kaikkea levyä yhteen filesysteemiin taitaisi ext3/4:lla fsck kestää viikon
    ja taitaa olla ext3/4 jokin rajoituskin vielä filesysteemi maksimikoolle jossain
    16TB paikkeilla.

  2. Petteri Aimonen sanoo:

    Tiedostojärjestelmä tulee olemaan varsin varmasti ZFS ja alustana OpenSolaris. Jakotavasta en osaa sanoa, joku ylläpidosta voisi tietää paremmin.

  3. ilaiho sanoo:

    Onko tarkoitus siirtyä OpenIndianaan tai Solaris 11:een tulevaisuudessa? Kun tuon OpenSolariksen loru näyttää näillä näkymin olevan lopussa.

  4. Ilkka Mattila sanoo:

    OpenIndiana vaikuttaa tällä hetkellä varsin todennäköiseltä kandidaatilta. Muitakin vaihtoehtoja toki silmäillään.

  5. […] Kapsi BLOG Kapsin toimihenkilöiden epävirallinen blogi. « 270 teran Siika. […]

  6. Kama sanoo:

    ZFS:llä voisi luoda jokaiselle oman tiedostojärjestelmän jollei tarvittaessa voisi laittaa quotaa (tai restrictionin). 3000 tiedostojärjestelmää ei mielestäni olisi vielä ongelmallista hallita.

    Tedostojärjestelmän sisältö olisi helppo lähettää (zfs send) esim. arkistointi-palvelimelle entiseten jäsenten osalta ja sitten poistaa/tyhjentää tiedostojärjestelmä ja uudelleen nimetä toiselle käyttäjälle.

    tiedostojärjestelmä täytyy nimetä järkevästi että jäsenmaksutiedoista on helppo listata ja scripti hoitaa datan käsittelyn niiden osalta joka eroavat tai eroitetaan maksamattomien jäsenmaksun tms. johdosta.

    Varmistamisessakin on helpompaa hoitaa suuri määrä pieniä objekteja kuin yksi tosi ISO jonka kanssa kaikki operaatiot alkavat kestää.

  7. […] uudet palvelimet, verkkolaitteet ja niiden tukipaketit. Palvelimissa on myös jo laskettu mukaan Siika, vaikka siitä ei ole vielä tullut laskua, koska se olennaisesti muuttaa jakaumaa ja esittää […]

  8. […] Siika saatiin eilen tuotantokäyttöön, ja sen ansiosta kaikille jäsenille on nyt tarjolla 500 GB varmuuskopiointitilaa. Mutta millä ohjelmilla varmuuskopioita saa järkevimmin otettua? […]

  9. […] en ole blogannutkaan yhdistyksen hankinnoista Siikaa lukuunottamatta. Tässä hieman kuvausta tällä hetkellä ajankohtaisista ja tulevista […]

  10. […] Siika-palvelimen käyttöönotosta voi lukea viiden vuoden takaisesta blogipostauksesta: https://blog.kapsi.fi/2010/09/29/270-teran-siika/ […]

Vastaa