Jäsenmaksun suuruudesta

Olli Vainio / 15. lokakuuta 2010

Olemme hallituksessa pohtineet viimeaikoina yhdistyksen jäsenmaksun suuruutta. Nykyään henkilöjäseniltä perittävä 30 euroa jäsenmaksuna on ollut onnistunut päätös aikanaan kun se siihen asetettiin. Sillä on katettu yhdistyksen palvelut mainiosti ja investoitu uusiin ratkaisuihin, jotka ovat mahdollistaneet uusien palveluiden tarjoamisen.

Nyt kuitenkin hallituksen mielestä olisi jo soveliasta korottaa henkilöjäsenten jäsenmaksu 35 euroon per vuosi. Hallitus ei tietenkään jäsenmaksusta päätä, mutta todennäköisesti hallitus tulee esittämään vuoden 2010 vaalikokoukselle jäsenmaksun korotusta 35 euroon, josta kokous tekee lopullisen päätöksen.

Moni ei mahdollisesti tykkää siitä, että jäsenmaksua korotetaan, mutta koitan avata hieman taustoja siitä, miksi näin halutaan tehdä.

Jos tarkastellaan 30 euron ostovoimaa vuonna 2003 ja nyt, niin tuolla vuoden 2003 30 eurolla on arvoa noin 32,9 euron verran. Tuo muutos ei ehkä tunnu merkittävälle yksilön kohdalla, mutta jos mietitään yhdistyksen kokonaisbudjettia vuonna 2011 niin tuo yksinään tekee lähes 10 000 euron eron budjetissa.

Viime kuukausina olemme uusineet hosting- ja tietoliikenneratkaisuja, jotta palveluiden luotettavuus paranisi ja yhdistyksen kasvaessa ei tulisi kapasiteettiongelmia millään suunnalla. Tästä johtuen kulut ovat nousseet huomattavasti, melkein 20 000 euroa vuoden 2011 osalta aiempaan verraten.

Kulujen lisääntyessä ja inflaation syödessä budjettia, pitäisi yhdistyksellä olla vielä rahaa investoida uuteen laitteistoon – ainakin jos halutaan parantaa palveluita tosissaan.

Näiden syiden vuoksi hallitus näkee, että olisi järkevää korottaa jäsenmaksua nyt. Tarkoitus olisi myöskin, että siihen jäsenmaksun suuruuteen ei tarvitsisi puuttua useaan vuoteen tämän jälkeen.

Olisi mukava saada jäsenistön kommentteja tähän, että olisiko 35 euroa sitten lopulta liikaa nykyisistä ja tulevista palveluista. Vielä voi vaikuttaa siihen, että ehdotetaanko tätä vaalikokoukselle ja voi myöskin tulla vaalikokoukseen paikalle esittämään mielipiteitään ja päättämään tästäkin asiasta.

58 vastausta käyttäjälle “Jäsenmaksun suuruudesta”

  1. Jesse Pussinen kirjoitti:

    Peran,

    Perheenjäsenille voi pyytää lisäsähköpostilaatikot samaan rahaan. :)

  2. Alka kirjoitti:

    Kyllä kai hallitus on harkinnut sen 35 ihan kohdalleen. Kannatan.

  3. maggis kirjoitti:

    Eipä tuo 5e korotus missään tunnu, jos sillä taataan tulevaisuudessakin toimivat palvelut. Ymmärrän hyvin, että laitteita täytyy uusia ja kapasiteettia kasvaa jäsenmäärän kasvaessa.

  4. Asko kirjoitti:

    Ei tuo mikään paha hinta ole, joten kannatetaan.

  5. Olli Vainio kirjoitti:

    2011 jäsenmaksuksi tulee 35 euroa Vaalikokouksen päätöksen mukaan.

  6. Jeppe Jääkarhu kirjoitti:

    En ole korotuksen kannalla ollut alunpitäenkään. Kyse ei ole siitä, etteikö olisi rahaa. Lähinnä mietityttää palvelujen määrä verrattuna hintaan… aika sika kallista imo…

    Sekään ei lämmitä mieltä, että aina on joku katkos palveluissa. Kapsi näyttää heittävän kuperkeikkaa jatkuvasti. Mikäli palvelu olis vakaa nii ei varmaan harmittaisi maksaa enemmänkin…

    Hyvää Joulun odottelua kapsilaisille.

    Muuten ihan hyvä palvelu tää on kyllä. Pitääpi lukea vielä minne ne rahat todella uppoaa…

  7. Henri Losoi kirjoitti:

    Nyt on syytä erottaa kaksi eri asiaa: passiivinen tulo ja residuaalinen tulo (compounding tulo).

    Lyhyessä juoksussa “passiiviset tulot” kuten vuosimaksut saavat yleensä suurimman huomion, yrittämisessä usein kuitenkin tuo compounding osuus on tärkeämpi, etenkin pitkässä juoksussa.

    1. Voisiko Kapsi hyötyä jotenkin residuaali -tuloista?

    2. Voisiko Kapsi tai sen jäsenet ottaa riskiä?

    Yrittämisessä tuppaa etenkin alussa tulemaan melkoisia alun “passiivisia” kuluja esim loppu [3] ja pitkän-ajan tulot ovat epävarmoja, koska ne vaativat jatkuvaa parantumista — selvä riski -tilanne, ehkä syy miksi harva yrittää kunnolla. Nyt minua kiinnostaa:

    3. onko rahavirran monipuolistaminen kuten [2] mahdollista?

    4. Pystyisikö porukalla ottaa selvää riskiä ja jollain tavalla jakaa siitä tulleet kulut/voitot?

    Itse uskon, että Kapsissa kaikki olisi kyllä mahdollista — nyt tarvitaan hieman vain toleranssia ja tietty päämäärää. Päämäriä on vaikea havaita ellei heti alussa ole tarkoitus tehdä tulosta. Jos Kapsista halutaan oikeasti rikas yhteisö, niin se vaatii kyllä selvää riskin-ottoa tai ainakin sen jäseniltä. Haasteita tosiaan riittäisi useammalle kuten [1]. Esa Saarinen referoi minusta melko osuvasti yhteispeliä [4] ks J. T. Bergqvistin laskuopissa. Kunnon porukassa pystytään kyllä ihmeisiin, mutta se vaatii heti alussa jo realismia ja tiettyä ehkä jopa hieman röyhkeätäkin käytöstä, pienikin yksityiskohta voi pilata kaiken. Jos Kapsia halutaan oikeasti kasvattaa jatkossa, minusta ei kannata tyytyä vain namu -rahoihin eli jäsenien tukeen vaan kysyn nyt:

    5. olisiko Kapsissa mahdollista tavoitella voittoa, jos voitot ohjattaisiin tai lahjoitettaisiin esimerkiksi Kapsin alla olevien sivustojen, jäsenten ja yhteisön tukemiseen (eli voitto menisi toiminnan kuluihin)?

    En ole verottaja, joten minulla ei ole hajuakaan miten tälläistä kunnianhimoista osin hauskanpitoa tulkittaisiin, ehkä verottaja katsoisi sitä aluksi silkkana hölmöytenä kuten osa lukijoistakin.

    Kannatan.

    Kannatan, Kapsin toiminnan vakavoittamista.

    6. Ehkä vaihtokaupan kuten BC:n avulla tai jotenkin muuten?

    Minusta on melko surullista, jos toimintaa ei voi parantaa olkinukeilla kuten “ei saa tehdä tulosta”, tuloksen tekeminen on vain pieni seuraus. Pääasia lienee kuitenkin hauskanpito, ystävät ja tietynlainen rakkauden filosofia, ainakin tietyille Kapsilaisille. Parantaa voi aina! Se vaatii aika paljon motivaatiota, mutta sitä auttaa tietenkin tietynlainen realistinen yhteisö — Kapsin toiminta maksaa ja hyvästä saa maksaa — tai minusta — pitää maksaa.

    Toivon, että keskustelu ei jämähdä nyt vain vuosimaksuihin ja palveluntarjontaan. Jäsenmaksu on triviaalia, siihen vaikuttaa moni tekijä kuten muun tyyppiset tulot. Aloin muuten julkaisemaan kehitystä nyt alusta lähtien avoimesti, jotta hauskaa pystyy pitämään usempi (ja osin siksi, että pystyn jatkamaan kehitystä ilman kaikenmoisia NDA -sopimuksia jatkossa).

    7. Haasteita lisää — ai niin avoimia issueita, tämän pienen yksityiskohdan lisäksi on paljon, ehkä tästä asiasta voisi keskustella vakavammin jossain? En osaa nyt sanoa miten se pitäisi tuoda esille kokouksissa, ehkä vain rahavirran monipuolistamisena?

    Liitteet
    [1] http://www.bombi.org/
    [2] http://blog.kapsi.fi/2012/02/16/varainhankintaa-palvelumyynnilla/
    [3] http://www.mathharbour.com/Documents/port.pdf
    [4] http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2012/

  8. Petteri Aimonen kirjoitti:

    @Henri Losoi

    “olisiko Kapsissa mahdollista tavoitella voittoa, jos –”

    Epäilen, että tässä on pieni filosofinen eroavaisuus. Nykymuodossa Kapsilla tuskin edes tahdotaan tavoitella voittoa, oli se siten sääntöjen perusteella mahdollista tai ei. Sen sijaan jokaisella lienee henkilökohtaiset päämäärät, joita ovat mm. oppiminen, laadukkaat palvelut tai paljon jäseniä.

    Kannattaa myös huomata että kynnys plussan puolelle jäävästä vapaaehtoistoiminnasta plussan puolelle jäävään yritystoimintaan on valtava. Tällä hetkellä Kapsilla on n. 20 ilmaiseksi työskentelevää toimihenkilöä, joten työmäärät alakanttiinkin arvioimalla palkkakuluja olisi yli 100 k€ vuodessa.

    Pidetään siis hyvä hyvänä, eikä koiteta tehdä siitä yritystä :)

Vastaa