Verottajalta postia

Olli Vainio / 3. lokakuuta 2013

Mietin tovin blogaanko tästä, mutta olen avoimuuden nimissä päättänyt, että jo tässä vaiheessa otan asian esille.

Verottaja lähestyi Kapsin hallitusta postitse tänään ja pyysi selvityksen Kapsin vuoden 2012 toiminnasta. Tämän hetkisen tulkinan mukaan verottaja on tehnyt oletuksen, että Kapsi ei olisi yleishyödyllinen ja että Kapsin kaikki toiminta olisi elinkeinotoimintaa ja siten verotettavaa. Lienee sanomattakin selvää, että tällä linjauksella olisi vahvat vaikutuksen yhdistyksen toimintaan.

Tulemme selvittämään asiaa verottajan kanssa ja tarvittaessa vääntämään asiasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti. Tarkempia yksityiskohtia tiedotetaan tilanteen edetessä.

12 vastausta käyttäjälle “Verottajalta postia”

  1. Jos kaikki tulot ovat menneet toiminnan pyörittämiseen, mitään oikeaa ongelmaa ei ole. Mutta tylsä noihin on vastailla.

  2. Olli Vainio sanoo:

    Näinhän sitä terve järki sanoisi. Toivotaan, että vastineen jälkeen verosihteeri näkee myös järjen valon. 🙂

  3. J Nieminen sanoo:

    Jotain silti asiasta kertoo se, että luulin itse tähän asti Kapsin olleen ihan oikea liikeyritys. Vasta nyt selvisi, että ei ilmeisimmin ole.
    Asia voi olla monimutkaisempi mitä päälle päin näyttääkään siis…

  4. Kapsia on usein moni jäsenkin luullut yritykseksi, vaikka itselle on vaikea ymmärtää miten kukaan menee jäsenyyshakuprosessin läpi hoksaamatta mihin on liittymässä. Ei kuitenkaan salailla, että kyse on yhdistyksestä ja säännötkin on jokainen lukenut, eikö? 🙂

  5. Tm_T sanoo:

    Onhan se nyt verolle pantava kun vapaaehtoisesti ilmaista työtä tehdään. (:

  6. […] mielivaltaa tämä sitten on: blog.kapsi.fi/2013/10/03/ver… Yhdistys ei muka ole […]

  7. Jappe sanoo:

    Niin…Yhdistysten jäsenillä pitäisi myöskin olla samat oikeudet ja kovasti ihmettelen, että itse rautaa pääsee tunkkaamaan vain muutama henkilö sekä myöskin järjestelmänvalvojana leikkimään. Enemmän tämä ”yleishyödyllinen” yhdistys vaikuttaakin muutaman henkilön hiekkalaatikolta..Jonka leikin maksavat muut jäsenet

  8. Petteri Aimonen sanoo:

    @ Tomi
    Eivät kaikki yhdistykset (vrt. esim. ficix) ole yleishyödyllisiä.

    @ Jappe
    Toisaalta aika absurdia olisi pyörittää toimintaa siten, että kaikilla olisi pääkäyttäjäoikeudet palvelimelle. Itselläni ei ole koskaan ollut pääkäyttäjätunnuksia, mutta kokemukseni on ollut enemmän että ylläpito pakertaa minun hyväkseni kuin että minä rahoittaisin mitään leikkejä.

  9. meikä sanoo:

    Oisko Jappe se kiva että ”itse rautaa pääsisi tunkkaamaan” kuka vaan? Mietippä vielä kerran ;D

  10. […] mielivaltaa tämä sitten on: blog.kapsi.fi/2013/10/03/ver… Yhdistys ei muka ole […]

  11. Anomuumi sanoo:

    Tuo on hyvinkin normaalia toimintaa verottajalta – olin itse pitkään mukana aikanaan yhdistysmuotoisena pyöritetyn ihan virallisesti valtakunnallisesti suhteellisen harvalukuisen ministeriötasolla erityisesti tunnustetun ja tuetun kulttuuritahon toiminnassa ja siellä tuo verottajan vääntö elinkeinotoiminnasta ja/tai ALV-velvollisuudesta oli ihan jatkuvaa.

  12. Mikko Hongisto sanoo:

    Mitä tulee pääkäyttäjäoikeuksiin ja yhdistykseen, ei 10+ vuotta sitten kuka tahansa voinut mennä valmentamaan vaikka sm-liiga-joukkuetta vain sillä perusteella, että oli saman urheiluseuran jäsen. Naurettava argumentti.

    Verottaja varmaan haluaa selvityksen mihin rahat menevät. Jos Kapsi näyttää, että kaikki mikä tulee menee (oikeisiin kohteisiin), tuskin verottaja jaksaa vaatia mitään. Jos taas rahaa on tuloutettu joidenkin taskuun tai puliveivauksilla tiettyjen yritysten taskuun, voi tulla mätkyjä.

Vastaa