Yhteistoiminta, yhdistys ja tulevaisuus – atlas.kapsi.fi

Jesse Hulkko / 28. syyskuuta 2014

Santtu lupaili edellisessä blogipostissa Atlassianin ohjelmistoja Kapsin tarjoamaa yhteis- ja yhteisötoimintaportaalina kaikkine projekti- ja ohjelmistospesifisine höystöineen. Tarve saada Kapsilaiset mukaan toimintaan muokkaamaan ja kommentoimaan sisältöä realisoituikin yllättävän nopeasti ja ensiversio yhteisöportaalista on auki yhdistyksen jäsenille nyt. Aloitimme Confluence-ryhmätyöympäristön turvin ja muut osa-alueet täydentyvät syksyn edetessä. Aluksi liikkeelle lähdetään lähinnä Kapsiin itseensä liittyvin projektein. Myöhemmin jäsenet voivat saada käyttöönsä omia työtiloja projekteilleen sekä mahdollisuuden liittää wiki- ja projektiympäristöön myös kapsin ulkopuolisia käyttäjiä.

Projektin ensimmäisen vaiheen vauhdittava voimana toimi kesän aikana alkanut pohdinta yhdistyksen tulevaisuudesta ja toiminnan eteenpäin viemisestä. Pohdinta muuttui kirjoitelmaksi ja kirjoitelma jaloistui kokonaisuudeksi, joka oli valmis yhdistyksen aktiivisten toimihenkilöiden kommenteille noin viikko sitten. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että kirjoitusharjoitus ei välttämättä mennyt asiasisällöltään aivan metsään ja siitä syntyi hyvää keskustelua ja jatkomietintää toimariporukan sisällä.

Näin vaalikokouksen alla on väistämätöntä, että yhdistyksen tulevaisuutta koskevat visiot ja pohdinnat tulevat väistämättä vaikuttamaan siihen, mistä vaalikokouksessa keskustellaan. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että kaikilla yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus omalta osaltaan osallistua tähän keskusteluun ja tuoda ajatukset esille, vaikka itse kokoukseen ei pääsisikään osallistumaan.

Pidemmittä puheitta, kirjautumaan pääsee Kapsin käyttäjänimellä ja salasanalla: atlas.kapsi.fi

Kommentteja toivotaan ensialkuun nyt erityisesti artikkeliin Kapsin Visio ja Strategia vuodesta 2015 tulevaisuuteen.

[Edit: Typo korjattu.]

Vastaa