Katkokset, haavoittuvuudet ja somehiljaisuus

Jessica Mennander / 30. tammikuuta 2018

Heti alkuun pahoittelemme syvää hiljaisuutta blogirintamalla ja kaikkialla sosiaalisessa mediassa. Kapsin viestinnässä on ollut viime vuoden aikana hiljaista väenpuutteen ja/tai henkilökohtaisten kiireitten takia. Viestinnän ja tiedotuksen väheneminen tai olemattomuus ei tietenkään ole hyväksyttävää ja pyrimme parantamaan tiedotusta muun muassa automatisoimalla vikatilanteiden viestintää, jotta vikatiedotteet saataisiin ulos heti vian ilmettyä. 

Viime aikaiset katkokset ovat johtuneet lakan käyttöjärjestelmäytimen ongelmista, joita korjattiin uudelleen käynnistämisen yhteydessä vaihtamalla käyttöjärjestelmän ydin uudempaan. 

Ylläpito on myös huomioinut Meltdown ja Spectre haavoittuvuudet, jotka ovat vaikuttaneet niin Kapsin, kuin miljoonien muiden palvelinten toimintaan. Kyseisiltä haavoittuvuuksilta on suojauduttu asianmukaisesti, eikä niiden osalta ole siis syytä huoleen. Kapsin laitteita joudutaan kuitenkin käynnistelemään uudelleen näihin haavoittuvuuksiin liittyen, mutta näistä katkoksista pyritään ilmoittamaan aikasempaa paremmin.

 

 

2 vastausta käyttäjälle “Katkokset, haavoittuvuudet ja somehiljaisuus”

  1. kosmik sanoo:

    Pääasia että ylläpito toimii mutta onhan näitä kuulumisiakin mukava lukea välillä. Kiitos!

  2. dut sanoo:

    Реклама Юридических услуг и Продвижение Юридических фирм http://www.500.fse.ms/

Vastaa