Arkisto aiheelle ‘Yhdistystoiminta’

Toimitiloja yhdistykselle

tiistaina 31. maaliskuuta 2009

Kapsin toiminta on paisunut viime vuosina ja ihan kuukausinakin melkoisen pullataikinan lailla. Toimihenkilöillä on nykyään varsin paljon tekemistä – niin hallituksessa kuin eri toimiryhmissäkin. Erilaisten kokouksien ja säätöiltojen järjestäminen on tullut myöskin yleisemmäksi kun on havaittu, että varsinkin isot projektit hyötyvät näistä todella paljon. Ei ole tavatonta, että yhden illan aikana saadaan enemmän aikaan kuin viikossa/viikoissa ilman miittejä jos on oikeat ihmiset koottuna samaan paikkaan.

Näiden säätöiltojen ja säännöllisten kokousten järjestäminen alkaa käydä yksittäisille toimihenkilöille varsin kuormittavaksi eikä se ole kovin tarkoituksenmukaista, että säätöillat tai kokoukset vähenisivät. Onneksi olemme tähän asti saaneet pidettyä joitain miittejä erään toisen yhdistyksen tiloissa, mikä on vähentänyt kuormitusta toimihenkilöille. Tämä tosin ei ole pidemmällä tähtäimellä kestävä tai suotava toimintamalli.

Nyt olemme ryhtyneet pohtimaan josko pikkuhiljaa aika olisi oikea Kapsille hommata omat toimitilat.

Toimitilat voivat olla joko ihan toimistotilat tai sitten sopivan kokoinen ja mallinen asunto. Tiloissa tulisi olla ylläpidolle/toimiryhmille säätötila ja erillinen kokoustila.

Nykyisen kokemuksen valossa toimitila nostaisi toimihenkilöiden tuotteliaisuutta ja tekisi toimihenkilöille helpommaksi hoitaa yhä enemmän asioita kasvotusten. Tästä tietenkin jäsenet hyötyvät kun asiat tapahtuvat nopeammin ja enemmän kerralla.

Se, että miten toimitilaa mahdollisesti ryhdytään hankkimaan on vielä täysin avoinna, mutta mahdollisia toimintamalleja on useita kuitenkin. Mainittakoon kuitenkin, että yhdistyksen nykyinen taloudellinen tilanne on varsin hyvä toimitilahankintaa ajatellen. Vuosikokouksessa on tarkoitus keskustella jäsenistön kanssa tarkemmin toimitiloista kuten eilen lähetetyistä vuosikokouskutsuista käy ilmi, toivottavasti sinäkin olet paikalla ottamassa kantaa! 🙂

Kuvallista selostusta

maanantaina 16. maaliskuuta 2009

Osa on ehkä huomannutkin, että reilu kuukausi sitten yhdistyksen sivuille tuli palvelinten suhteita selvittävä kaavio:
http://www.kapsi.fi/palvelut/palvelimet.html

Tein nyt kuvan myös sähköpostijärjestelmästä sellaisena, kuin se lauantaina tehtävän uudistuksen jälkeen on. Tämä kuva tulee myöhemmin sähköpostin ohjeistuksen seuraksi yhdistyksen sivuille, mutta laitan sen tänne blogiin jo etukäteen:
Kaavio Kapsin sähköpostipalveluista uudistuksen jälkeen

Jos tulee mieleen ideoita muista asioista, joiden selostukseen kuvat sopisivat, niin niitä voi lähettää helpdeskin osoitteeseen.

Kickoff 2009 -tapahtuma pidettiin Oulussa

sunnuntaina 8. maaliskuuta 2009

Kickoff 2009 alkamassaViime vuonna suunniteltiin yhdistyksen toimihenkilöiden pikkujoulujen järjestämistä. Ne lopulta toteutuivat nyt 7.3.2009 Kickoff-päivän muodossa. Paikalle Ouluun oli kutsuttu kaikki nykyiset toimihenkilöt (hallitus, ylläpito, tiedotus). Heistä paikalle pääsivät kaikki paitsi kolme. Tapahtuma järjestettiin Elektroniikkatie 2B:n saunakabinetti Suomessa.

Tapahtuman kestosta yli puolet käytettiin yhdistyksen erilaisten järjestelmien läpikäymiseen. Vuosien varrella erinäisiä tarpeellisia järjestelmiä on kertynyt valtava määrä, eikä kenenkään voi odottaa tuntevan niistä kaikkia.

Minä aloitin tapahtuman kertomalla yhdistyksen suurimmasta tämänhetkisestä ohjelmistoprojektista, Sikteeristä. Sikteeri-projektin ajatus on jäsenhallinnan korvaaminen huomattavasti nykyistä paremmalla. Se on erittäin tarpeellinen yhdistyksen tulevaisuuden kannalta.

Sikteeri mahdollistaisi muun muassa jäsenen jäsenrekisteritietojen oman päivittämisen, paremman koodin ylläpidettävyyden ja luultavasti käytössä olevien palveluiden hallinnan webin kautta. Ehkä tulevaisuudessa on mahdollista klikata itselleen käyttöön kuvagalleria tai nimipalvelimet domainille suoraan www-sivulta.

Ylläpidon toiminnanjohtaja Tuomas Salomäki listasi fläppitaululle kaikki yhdistyksen järjestelmät jäsenrekisteristä kuvagalleriaan, yhteensä jotain kymmenkunta järjestelmää. Nämä käytiin läpi sitten järjestyksessä niin, että samalla keskusteltiin ja demottiin kunkin järjestelmän toimintaa.

Asiat saatiin käsiteltyä noin kello 19, minkä jälkeen siirryttiin vapaaseen keskusteluun ja säätöön. Ylläpito muun muassa siirsi Paskanmarjalle kopion Lakan järjestelmästä tarkoituksena testata Lakan päivittämistä Debianin uuteen Lenny-julkaisuun. Lisäksi valmisteltiin uuden vikatiedotejärjestelmän käyttöönottoa.

Keskustelua ja säätöä Kickoffissa
Vikatiedotejärjestelmä mahdollistaa sen, että yhdistyksen toimihenkilöt voivat lisätä yhdistyksen kotisivuille ilmoituksen yhdistyksen palvelimilla olevasta viasta välittömästi. Yhdistyksen kotisivut ovat nimittäin eri palvelimella kuin jäsenpalvelut, joten niitä pääsee katsomaan yleensä palvelukatkosten aikanakin. Vikatiedotejärjestelmä julkaisee myös viimeisimmän tilanteen IRC-kanava #kapsi.fi:n otsikossa, jolloin tilannetta on helppo seurata IRC:n puolelta. Tärkeimpänä toimintona on kuitenkin se, että samat tiedot välittyvät myös yhdistyksen kotisivujen etusivulle, josta niitä voivat katsella myös ne, jotka eivät irkkaa #kapsi.fi:llä.

Kaikenkaikkiaan päivä oli erittäin tuottelias. On mukava nähdä myös muilla paikkakunnilla asuvia yhdistyksen toimihenkilöitä ja tapaamisen jälkeen kaikilla on parempi kuva mihin suuntaan ollaan menossa. Oulun ulkopuolella asuville toimihenkilöille on ollut tapana korvata matkakustannukset tärkeimpiin tapahtumiin (vaalikokous, vuosikokous ja kaikkien toimihenkilöiden tapaaminen). Nyt vaikuttaisi siltä, että tämän kaltaisia tilaisuuksia tarvitaan useammin, kuten myös Sikteeri-projektin koodausiltoja.

Kiitokset osallistuneille ja tavataan taas vuosikokouksessa.

Vuosikokouksen jälkitunnelmia

maanantaina 14. huhtikuuta 2008

Pitkästä matkasta huolimatta jaksoin siis itsekin ensimmäistä kertaa osallistua vuosikokoukseen. Pitkä matka on ongelmallinen Etelä-Suomessa asuville, 60 euron matkakulut tuntuvat suurilta verrattuna esimerkiksi jäsenmaksuun. Yhdistys kustansi ulkopaikkakuntalaisten toimihenkilöiden matkakulut, joten itse en tätä tosin joutunut maksamaan. Matka on joka tapauksessa aikaavievä, itse lähdin kotoani 7.30 lauantai-aamuna ja palasin 3.50 sunnuntaina aamuyöllä.

Ratkaisuksi tähän on ollut pohdinnassa esimerkiksi videoneuvotteluyhteys Oulun ja Helsingin tai Tampereen välillä. Tähän kuitenkin tarvittaisiin sopivat tilat ja järjestäjiä kummassakin päässä. Lisäksi hyvälaatuisen ääniyhteyden aikaansaamiseksi tarvittaneen osallistujille henkilökohtaiset mikrofonit ja jonkinlainen puheenvuorojärjestelmä tai ainakin automaattinen ääneen perustuva mikrofonien päälle- ja poiskytkentä. Sopivia mikrofoneilla varustettuja tiloja saattaisi löytyä valmiina. Mikäli jollain riittää mielenkiintoa ja sopivat tilat löytyvät, tämä saattaisi olla toteutettavissa.

Samaa paikanpäällätutustumista tässä ei toki saavutettaisi. Toisaalta kokouksessakin ehti tutustua varsin harvoihin, sillä jouduin juna-aikataulujen vuoksi lähtemään saunaillasta kesken pois.

Itse kokouksen asioista mainitakseni hallitus oli mielestäni muotoillut hyvän linjanvedon kaupallisuudesta jäsenpalveluissa. Tämä noudattaa ainakin omaa intuitiivista käsitystäni täysin. Uusien sääntöjen yhteydessä muutettiin kokouskutsun aikarajaa viikosta kahteen viikkoon. Näin vuoden 2007 kutsun ikävä myöhästyminen ei voi toistua ainakaan sääntöjä noudattaen.

Kokouksen jälkeen ylläpito esitteli yhdistyksen uusia palvelinhankintoja ja muita suunnitelmia. Jo viime vuoden helmikuussa alkanut www-sivustojen siirtäminen on tarkoitus viimein saattaa loppuun, eli myös public_html siirretään Vhost-palvelimelle. Vhost puolestaan päivitetään tehokkaammaksi. Ensituntuman perusteella ainakin laajojen php-sivustojen ensimmäisen latauksen pitäisi nopeutua, nykyisellään tämä on itselläni kestänyt tuskallisen pitkään.

PS. Kuulemma uuden ylläpitotyökalun myötä ylläpidon viiveet ovat mennyttä aikaa. Toivottavasti pitää paikkansa, ainakin nykyisellään tilanne näyttää hyvältä.

Kaupallisuus jäsenpalveluissa

tiistaina 5. helmikuuta 2008

Kaupallisuuskysymys on ollut vuoden aikana koko ajan esillä jäsenten ja hallituksen välisessä keskustelussa. Jäsenten kysymyksien vuoksi yhdistyksen vuosikokouksen 2008 esityslistaan on lisätty kohta, jossa käsitellään kaupallisuutta jäsenpalveluissa. Toiveissa onkin, että vuosikokouksessa saataisiin kirjattua ylös selkeä kuvaus, josta on helppo ymmärtää, mikä on sallittua jäsenpalveluiden käyttöä ja mikä ei.

Periaatteessahan yhdistyksen resursseja ei ole tarkoitus hyödyntää voiton tavoitteluun. Helppo osuus on jo määritelty; on päätetty ettei millekään yritysmuodolle tarjota palveluita (Vuosikokous 2005, Hallituksen kokous 1/2005). Epäselvää onkin, pitäisikö yksityisten jäsenten sallia esimerkiksi rakentaa pienimuotoista verkkokauppaa kotisivuilleen ja missä laajuudessa.

Mikä onkaan jäsenten kanta? Sääntöjen mukaan ”Yhdistyksen tarkoituksena on antaa jäsenilleen puitteet itsensä ilmaisemiseen Internetissä sekä edistää tietotekniikan osaamista. Toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa jäsenistölle voittoa eikä välitöntä taloudellista ansiota.”

Toivon, että jäsenistö innostuu osallistumaan vuosikokoukseen aiempia vuosiakin runsaslukuisempana. Yhdistyksen suunta tulevaisuudessa riippuu pitkälti siitä mitä me, jäsenet, yhdistykseltä haluamme. Kokouksen valmistelut ovat parhaillaan menossa; näillä näkymin kokous on tarkoitus järjestää huhtikuussa. Jokainen jäsen saa osallistua vuosikokoukseen ja vaikuttaa yhteisiin
asioihin.

Viisi vuotta täynnä!

perjantaina 1. helmikuuta 2008

Yhdistyksen ensimmäiset viisi vuotta ovat tänään, 1.2.2008, takanapäin (juhlinta alkakoon kello 18:11, tuolloinhan perustava kokous päättyi). Mitä siis on ehtinyt tapahtua?

Toiminta on yhdistyksen kasvaessa tietenkin muuttunut. Toimiryhmiä on tullut lisää: helpdesk vuonna 2004 ja tiedotusryhmä 2005. Nykyään hallinnossa vapaaehtoisina toimii enemmän jäseniä kuin koko yhdistyksessä alunperin oli, yhteensä 20. Osa perustajajäsenistä on jo lähtenyt yhdistyksestä tarpeiden ja ajankäytön muututtua, mutta myös alkuperäisiä jäseniä on edelleen toiminnassa mukana.

Yhdistyksen jäsenmäärät eri lääneissä

Yhdistys lähti liikkeelle oululaisen kaveripiirin (joka jo aiemmin käytti nimeä Kapsi) projektina, joten aluksi jäsenistöä oli lähinnä Oulusta. Edelleen Oulu-keskeisyys näkyy mm. vuosikokouksen pitopaikassa, mikä on tietenkin muualla asuvien jäsenten kannalta ikävää. Jäsenistöähän löytyy ympäri Suomea. Vaikka yhdistyksen jäsenistö on suomalaista, asuu muutamia jäseniä myös ulkomailla.

Jäsenmäärä on kasvanut jo pitkään varsin tasaista tahtia. Loppuvuodesta 2007 on tosin havaittavissa kasvun hidastumista. Mahdollisesti syynä ovat Lakka-palvelimen kuormitusongelmat, vaikka kyse voi olla myös normaalista vaihtelusta.

Yhdistyksen jäsenmäärä 2003-2007
Hakemuksia kuukaudessa 2003-2007

Vaikeuksiakin tietenkin riittää, mukaanlukien jo mainitsemani ylikuormitusongelmat, ajoittainen tukipalveluiden hitaus ja niin edelleen. Mutta ne ovat siedettävissä, ja luulisin että useimmat jäsenet ovat toimintaan tyytyväisiä. Kunnia tästä kuuluu vapaaehtoisille, niin hallitukselle, ylläpidolle kuin muillekin toimihenkilöille, jotka jaksavat vapaaehtoisesti tätä toimintaa pyörittää.

Hyvää jatkoa siis yhdistykselle ja iso kiitos vapaaehtoisille!