Toimitilan ostamisesta

Olli Vainio / 24. helmikuuta 2013

Hiljattain lähetetyssä vuosikokouskutsussa puhutaan 7. kohdassa toimitilan ostamisen periaatepäätöksestä. Ajattelin tässä blogissa hieman selventää mistä on kyse.

LxHPrmKkT2rfm7nf2SRc3hybVRlxkVRQSwoVDW6qOls

2009 kun ensimmäisen kerran havaittiin, että yhdistys selkeästi tarvitsee toimitilat pohdittiin jo mikä olisi sopiva hankintamuoto ja päätettiin asia viedä vielä yhdistyksen kokouksen päätettäväksi. Tuolloin päädyttiin fiksuun ratkaisuun jossa todettiin, että hallitus voi vuokrata toimitilat, mutta ostamisesta vaaditaan yhdistyksen kokouksen päätös. Näin jälkikäteen tarkastellen yhdistyksen talouden kehitystä oli tämä huomattavan järkevä ratkaisu.

Nyt, 4 vuotta myöhemmin yhdistyksen asema toimitilan ostamisen kannalta on merkittävästi edullisempi. Yhdistyksen budjetti on yli tuplaantunut ja pankkilainojen korot ovat ennätysalhaalla. Lisäksi vuosi 2013 on monella tapaa välivuosi isoissa laitteistohankinnoissa joten budjetissa on hyvin tilaa toimitilan hankintaan.

Hallitus katsoo, että nyt on oikea aika tuoda tämä periaatekysymys toimitilan ostamisesta kokouksen tarkasteltavaksi. Käytännössä mikäli kokous antaa myönteisen periaatepäätöksen, pyritään toimitilan ostaminen toteuttamaan suhteellisen nopealla aikataululla ja tämän eteen on jo tehty valmistelevia toimia.

Karkeasti tarkastellen toimitilan ostamista varten otettaisiin 5 vuoden pankkilaina 70% osuudelle toimitilan hankintahinnasta ja loput maksettaisiin heti käteisellä. Lainan ottaminen nykyisillä koroilla ja vain 5 vuoden maksuajalla aiheuttaa hyvin pienet korkomenot, mutta tarjoaa huomattavan joustavuuden budjettiin verrattuna tilanteeseen jossa koko toimitila maksettaisiin käteisellä. Mikäli nykyinen budjettikehitys jatkuu on tosin hyvinkin mahdollista, että laina maksetaan nopeammalla aikataululla pois.

Olemme jo katsoneet toimitilaa minkä hankinta olisi järkevää. Jos kyseiseen tilaan päädymme niin kokonaishankintakustannus suhteessa yhdistyksen muihin menoihin budjetissa tulee olemaan hyvin maltillinen.

Toimitilan omistamisessa vuokraamiseen nähden on muutamia selkeitä hyötyjä joiden vuoksi tätä on nyt ajateltu. Omistetussa toimitilassa voidaan koko tila remontoida siihen käyttöön optimoiduksi ja pitkällä tähtäimellä kulut laskevat. Havaittava etu on myös yhdistyksen rahoitusasema on joustavampi kunhan toimitila on aikanaan velaton. Nykyisellään yhdistyksellä on lähinnä kovaa kyytiä arvoaan menettävää ATK-kalustoa taseessa, mutta velattoman toimtitilan myötä taseessa olisi myös konkreettista omaisuutta joka tarvittaessa käy uudemmankin kerran lainavakuutena – täten tarjoten aiemmin mainittua joustavuutta.

Tulen vielä myöhemmin blogaamaan lisää toimitilan hankinnasta prosessin edetessä mikäli yhdistyksen kokous hyväksyy periaatepäätöksen.

10 vastausta käyttäjälle “Toimitilan ostamisesta”

  1. Jaska sanoo:

    Pääseepähän hallitus keulimaan rahavaroillansa. Mielestäni nämä rahat voitaisiin käyttää mielummin jollakin tapaa, joka hyödyttäisi enemmän jäseniä. Kuten esimerkiksi palvelin-tietokoneiden ylläpitoon ja uusimiseen.

  2. Olli Vainio sanoo:

    Kapsin nykyinen palvelimien rautapuoli on varsin uutta ja riittävän ylimitoitettua kasvua varten. Rautaa uusitaan niiden käyttöiän ja tarpeen puitteissa. Aiemminkin olemme skaalanneet aina palvelinresurssit riittävästi yläkanttiin tulevaisuutta ajatelen, eikä tämä ole muuttunut tai muuttumassa.

    Kannattaa muistaa, että niitä palvelimia ja palveluita ylläpitävät ja kehittävät ihmiset, tässä tapauksessa vapaehtoiset toimihenkilöt. On erittäin vahva jäsenien etu, että on järkevä toimitila nyt ja tulevaisuudessa missä toimihenkilöt voivat kokoustaa ja säätää.

    Kapsin kehityksen kannalta tämän ”ihmisinfran” ylläpito on mielestäni yhtä tärkeää kuin sen raudankin mikä siellä konesalissa on.

  3. Jarno Eskola sanoo:

    Hei Olli,

    Tästä mahdollisesti ostettavasta toimitilasta olisi todella tärkeä saada lisätietoa. Minkä tyyppinen toimitila, missä sijaitsee, vaikutukset jäsenmaksuun jne. jne.

    Toki ymmärrän osittain ajatuksen, mutta näin normaalin rivijäsenen näkökulmasta pohtii väkisinkin, että ollaanko tässä vain hankkimassa harrastetilaa yhdistysaktiiveille vai tuoko mahdollisesti ostettava toimitila muutakin lisäarvoa rivijäsenelle?

  4. Hukka sanoo:

    Lisäarvo rivijäsenille on se että yhdistysaktiivit harrastavat. Sitähän Kapsi heille on; harrastus.

  5. jpa sanoo:

    Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että suurin tulevaisuuden riski Kapsille on aktiivien tuominen mukaan toimintaan ja pitäminen mukana. Täytyy myöntää, että toimitila auttaa vain Oululaisia, mutta sekin on jo suuri etu.

    Vuokraus vs. ostaminen on tosin erillinen kysymys kuin se, että tarvitaanko toimitilaa. Taloudellisessa mielessä osa vapaista rahavaroista kannattaa kyllä pistää kiinni kiinteään omaisuuteen. Ollin arvio talouseduista on mielestäni hyvin järkevän kuuloinen.

    En usko että toimitilan hankkiminen vaikuttaa suoraan jäsenmaksujen korotuksiin. Edellinen korotushan 30 -> 35 e tehtiin lähinnä inflaation kompensoimiseksi, ei siksi että rahat olisivat olleet lopussa.

  6. Marko sanoo:

    Ostakaa vaan toimitila.
    Tosin kuvaus elinkaaresta olisi mukava olla eli mitä jos aktiivien kiinnostus loppuu niin mitä silloin tapahtuu toimitilalle.

  7. Olli Vainio sanoo:

    Tätä ei olla varsinaisesti ajateltu, mutta äkkiseltään tosin odottaisin, että ko. tilan voi yhtälailla myydä myös jos siihen tilanteeseen tarve tulee.

    Jos aktiivien kiinnostus loppuu niin yhdistyksen kannalta on paljon isompiakin ongelmia, kuin mitä tehdä toimitilalla. Tämä koko homma kuitenkin pyörii sen varassa että aktiiveja kiinnostaa. 🙂

  8. Timi Tuohenmaa sanoo:

    Toimitilan ostaminen sitoo paljon tehokkaammin ydintoimijat nyt ja tulevaisuudessa Ouluun. Entä jos yhä useampi aktiivi alkaa olemaan muualta ja halutaan siirtää toimitiloja. Tilojen myyminen on isompi juttu kuin vuokrattavan tilan vaihtaminen.

    Sinänsä tilojen oleminen on järkevää ja se on varmasti nyt järkevää olla Oulussakin, mutta en ole vakuuttunut, että kiinteistön omistaminen on niin järkevää.

    Toki aktiivit sen saavat minun puolestani päättää, kun tekevät meille rivijäsenille runsaasti hyvää, kunhan vain halusin jakaa näkemykseni. Kiitokset aktiiveille siis!

  9. Olli Vainio sanoo:

    Se on totta, että toimitila Oulussa sitoo Ouluun jonkin verran ihmisiä.

    En tosin pidä ollenkaan huonona ideana, että PK-seudultakin löytyisi etelän aktiiveille kanssa toimitila. Vuoden-parin aikataululla varmasti moisen vuokraaminen(ja ehkä myöhemmin ostaminen?) olisi hyvinkin mahdollista. Meillä alkaa olla melkein yhtä paljon aktiiveja jo sielläkin.

  10. Olli Savolainen sanoo:

    Hyvää keskustelua. Kiitos työstänne, on mahdollistanut paljon.

Vastaa