Arkisto: toukokuu 2016

Kapsi Internet-käyttäjät ry ei ryhdy verkkotunnusvälittäjäksi (korjattu)

maanantaina 9. toukokuuta 2016

KORJAUS: Väärä termi käytössä; Kapsi ei lopeta verkkotunnusoperointia, mutta ei myöskään aloita verkkotunnusten välittämistä.

 

Yhdistyksen hallitus on linjannut, ettei Kapsi Internet-käyttäjät ry ryhdy verkkotunnusvälittäjäksi.

Päätökseen johti eritoten pyrkimys vältellä kilpailutilanteen muodostamista kaupallisten toimijoiden suhteen, sekä verkkotunnusvälittäjältä edellytettävien velvoitteiden tuoma taakka.

Yhdistys pyrkii omalta osaltaan tekemään verkkotunnusten käytöstä mahdollisimman sujuvaa ja tukee käyttäjiä tarvittaessa niiden käytössä.

Fi-verkkotunnusten hakemisen osalta vaikuttaa olevan paljon epäselvyyksiä yleisellä tasolla. Syyskuun alussa tapahtuva muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa fi-verkkotunnuksia voi hakea samoilta verkkotunnusvälittäjiltä kuin esimerkiksi .com, .net tai .org verkkotunnuksia. Olemassaolevien fi-verkkotunnusten siirtäminen näille välittäjille vaatii siirtotunnuksen (transfer key) käyttöä.

Mikäli verkkotunnuksien hallinnointi on outoa ja etäistä, kannattaa ennen välittäjän valitsemista tutustua tarjolla oleviin vaihtoehtoihin.

Joitakin verkkotunnusvälittäjiä:


Taustaa

Viestintävirasto ottaa 5.9.2016 alkaen käyttöön fi-verkkotunnusten suhteen uudenlaisen toimintamallin, jossa verkkotunnusten välittäminen ja hallinnointi siirtyy verkkotunnusvälittäjille. Toimintamalli liittyy tietoyhteyskuntakaaren myötä esiteltyyn sääntelyyn, jossa fi-verkkotunnusten haku on myös vapaampaa eikä esimerkiksi hakijan iällä taikka kansallisuudella tule olemaan merkitystä.

Lisätietoa Viestintäviraston nettisivuilla: https://domain.fi/info/index/fi_uudistuu.html

Vuosikokous sekä vaalikokous 2015

maanantaina 9. toukokuuta 2016

Kapsi Internet-käyttäjät ry:n viimevuoden yhdistyksen vuosikokouksen järjestämisen yhteydessä keväällä ja vaalikokouksen yhteydessä syksyllä järjestettiin yhdistyksen toimihenkilöiden toimintaviikonloput missä vietiin yhdistyksen asioita monella saralla eteenpäin.

Vuosikokousviikonloppu 14-17.5.2015

Kevään tapahtuman aikana merkittävimpinä asioina agendassa olivat mm. tuleva tikettijärjestelmän uudistaminen OTRS:stä -> JIRAn Service Deskiin, Service Deskin vahvuudet ovat portaalissa, josta tikettejä pystyy tekemään joustavasti, sekä järjestelmän automatisaatiomahdollisuudet tikettien käsittelyssä. Tapahtumassa edistettiin Kapsin jäsenhallintajärjestelmä Sikteeriä sekä päivitettiin Sikteerin järjestelmäalusta uudempaan Djangoon. Lisäksi protoiltiin Zimbra sekä Sogo alustoja, joilla voitaisiin tarjota jäsenille fiksuja kalentereita tulevaisuudessa.

Vuosikokouksen asialistalla oli perinteisesti viime vuoden asioiden läpikäyntiä vuosikertomuksen sekä tilinpäätöksen osalta. Tämän lisäksi hallituksen kokoonpanossa tapahtui yksi muutos, kun pitkään yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Tuomas Salomäki jättäytyi hallituksen kokoonpanosta pois ja hänen loppukaudelleen vuoden loppuun asti valittiin Veli-Matti Leppänen.

Vaalikokousviikonloppu 29.10 – 1.11.2015

Syksyn vaalikokouksen yhteydessä isoimpina asioina oli uusien ylläpitäjien kouluttamista tikettien tekemiseen ja murskaamaan pelottavan pitkäksi venynyt tikettijono. Toisena merkittävänä asiana oli edistää toukokuun lopussa saapunutta Kapsin uutta tallennusratkaisua, Fugua.

Vaalikokouksessa merkittävimpänä asiana on vuosittain hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenvalinnat. Tässä kokouksessa erovuorossa olivat: puheenjohtaja Jesse Hulkko sekä Tuomo Mattila, Veli-Matti Leppänen ja Pekka Kivilinna.

Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin aiemmin hallituksessa istunut sekä tänä vuonna hallituksen toimihenkilönä toiminut Riku Karvonen.

Uusille kaksivuotiskausille valittiin: Jarkko Vääräniemi, Mikko Rytilahti ja Veli-Matti Leppänen.