Artikkelit, joilla on avainsana ‘edegal’

Ylläpidon säätöviikonloppu 5/2014

tiistaina 20. tammikuuta 2015

Joulukuun puolivälissä vietettiin Kirkkonummen perämetsissä vuoden 2014 viidettä ja viimeistä ylläpidon säätöviikonloppua. Tämä säätöraportti on hieman myöhässä, sillä se unohtui luonnoksena odottamaan julkaisua – pahoittelut siitä! Säätöviikonlopussa suunniteltiin ja toteutettiin kauaskantoisia infrauudistuksia, kuten uutta web-palvelinjärjestelmää sekä uutta tallennusinfrastruktuuria.

Säätäjä on dossattu

Säätäjä on dossattu

Web-infrastruktuurilla tarkoitamme sitä laitteisto- ja ohjelmistoratkaisua, jolla Kapsin jäsenten web-sivuja palvellaan Internetiin. Nykyinen web-infrastruktuuri on siirretty lähes sellaisenaan vanhalta fyysiseltä raudalta virtualisoituun ympäristöön, eikä se hyödynnä täysin virtualisoinnin mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Lisäksi nykyisen web-infrastruktuurin arkkitehtuuri ja konfiguraatio ovat kehittyneet vuosien varrella ns. orgaanisesti, ja tulos on luonteeltaan sen verran karvainen, että minkään uusien ominaisuuksien kehittäminen sen päälle on vaikeaa, työlästä ja virhealtista.

Uusi web-infrastruktuuri on suunniteltu alusta asti vikasietoiseksi ja suorituskykyiseksi: kun yksi taustapalvelin joudutaan ottamaan pois käytöstä ylläpito- ja huoltotoimenpiteiden vuoksi, loput taustapalvelimet jakavat sille aiemmin osuneen kuorman. Perinteiset PHP-sivustot tullaan ajamaan uudessa virtualisointia ja klusterointia hyödyntävässä eristetyssä ympäristössä, joka tulee kuitenkin samalla myös asettamaan hieman erilaiset vaatimukset jäsenten omille web-palveluille. Samalla pyrimme myös edistämään erilaisten palvelinohjelmistoina ajettavien web-alustojen (esim. Django & Gunicorn, Ruby on Rails, Node.JS) käyttömahdollisuuksia.

Uuden ympäristön käyttöönotto alkaa vuoden 2015 aikana, ja siirtyminen tulee tapahtumaan vaiheittain jäsenien toimesta. Kirjoitamme muutoksista ja siirtymisestä tarkemmin myöhemmin.

Säätäjä on dossattu II

Säätäjä on dossattu II

Myös uuden tallennusinfrastruktuurin suunnittelu eteni harppauksilla säätöviikonlopun aikana. Tässä puhutaan siis useiden satojen teratavujen suuruisen kovalevytilan tarjoamisesta yhdistyksen muiden palveluiden käyttöön. Kyseessä on Kapsin kannalta iso suunnitteluprojekti ja ennen kaikkea rahallisesti suuri hankinta. Käyttäjille näkyvistä muutoksista ensimmäinen on Siilo-varmuuskopiointitilan siirto uuteen tallennusjärjestelmään, joka toteutuu todennäköisesti vuoden 2015 aikana.

Bonkki saa uuden elämän testipalvelimina

Bonkki saa uuden elämän testipalvelimina

Oma tehtävänäni toimariporukassa on kehittää Edegal-kuvagalleriaa, josta kaavailemme jäsenille helposti asennettavaa ja helppokäyttöistä selainpohjaista kuvagalleriaa. Edegal on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, jonka lähdekoodi löytyy GitHubista. Demoa kaipaavat voivat tutustua esimerkiksi omaan kuvagalleriaani, Anikin uuteen kuva-arkistoon tai Insomnia-verkkopelitapahtuman kuvagalleriaan.

Projekti on ollut käynnissä juhannuksesta 2013. Sitä voisi ennen kaikkea kuvata oppimiskokemuksena: tänä aikana on tullut yhä selvemmäksi miten kuvagalleria kannattaa ja ei kannata toteuttaa. Keväällä koitti koko palvelinpään uudelleenkirjoittaminen, edellisessä säätöviikonlopussa modernisoin kehitystyökalut ja JavaScript-kirjastot vuoteen 2014 ja tällä kertaa kirjoitin selainpään uusiksi. Vanha Backbone- ja Transparency-kirjastojen päälle rakennettu arkkitehtuuri sai väistyä uuden, Knockout-ohjelmistokehyksen päälle rakennetun tieltä.

Käyttäjälle ulkonäkö ja käyttökokemus pysyivät täysin identtisinä, mutta CoffeeScript-lähdekoodin määrä putosi noin puoleen – noin 400:sta noin 200:aan. Tämänhetkinen versio Edegalista on hyvä pohja lähteä rakentamaan keskeisimpiä puuttuvia ominaisuuksia kuten selainpohjaista kuvien lisäystä.

Ylläpidon säätöviikonloppu 4/2014

sunnuntaina 21. syyskuuta 2014

Tänä viikonloppuna vietettiin Kirkkonummen perämetsissä jälleen ylläpidon säätöviikonloppua. Joukossa oli mukana useita uusia säätäjiä – allekirjoittanut mukaan luettuna – ja viikonlopun aikana rakenneltiin useita siistejä uusia palveluita, kuten Teamspeak-palvelinta, Renki-itsepalveluportaalia, Atlassianin tiimityöohjelmistoja ja Edegal-kuvagalleriaa. Taustapuolella muun muassa päivitettiin varmuuskopiointipalvelin Turskan ohjelmistoa ja prototyypattiin Kapsin tulevaa tallennusinfrastruktuuria.

Radioaktiivisten ratkaisujen käsittely vaatii asianmukaiset suojavarusteet.

Radioaktiivisten ratkaisujen käsittely vaatii asianmukaiset suojavarusteet.

Siinä missä muut säätöviikonlopun projektit ovat tulevaisuuteen katsovia pitkäaikaisia kehitysprojekteja, Kapsin avoin Teamspeak-palvelin on kaikkien käytettävissä alkaen tästä hetkestä. Teamspeak on erityisesti pelaajien suosiossa oleva reaaliaikainen äänikeskusteluohjelmisto. Tarvitset Teamspeakin käyttöön vain kuulokkeet, mikrofonin sekä ilmaisen Teamspeak-asiakasohjelman. Kapsin Teamspeak-palvelimen löydät osoitteesta teamspeak.kapsi.fi, ja sen salasana on kapsionparas. Väliaikaisia huoneita voi palvelimelle tehdä kuka tahansa, ja pysyviä huoneita voi pyytää Teamspeakissa roikkuvilta ylläpitäjiltä.

Atlassianin tiimityöohjelmistot Confluence, Jira ja Stash tuodaan jäsenten käyttöön talven 2014–2015 aikana. Confluence on kehittynyt ja helppokäyttöinen wiki, Jira on erityisesti ohjelmistoprojektien käyttöön kehitetty tiketöintijärjestelmä ja Stash on hieman Githubin ja Bitbucketin tyyppinen web-pohjainen hallintakäyttöliittymä Git-versionhallintajärjestelmälle. Confluencea, Jiraa ja Stashia voivat jäsenet käyttää niin julkisille kuin yksityisillekin projekteilleen – oli kyse sitten avoimen lähdekoodin ohjelmistoprojektista, roolipeliporukan pelikertomuswikistä tai vaikka hääjärjestelyistä.

Renki on kunnianhimoinen hanke, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenille web-pohjainen itsepalveluportaali erikseen pyydettävien jäsenpalveluiden hallintaan. Nykyään esimerkiksi tietokannat ja nimipalvelut täytyy pyytää sähköpostitse ylläpidolta, mutta Rengin käyttöönoton jälkeen tämä käy näppärästi helppokäyttöisellä web-lomakkeella. Tarkoituksena on myös automatisoida ne ylläpitoprosessit, jotka ovat helposti automatisoitavissa, jolloin pyyntöjen läpimenoajat lyhenevät tuntuvasti nykyisestä.

Edegal on web-pohjainen kuvagalleriaohjelmisto, jonka prototyypin rakentelin juhannuksena 2013 cosplay- ja animetapahtumia dokumentoivaa Anikin kuva-arkistoa varten. Edegal on suunniteltu alusta asti tarjoamaan mahdollisimman nopea käyttökokemus, ja mielestäni olen tässä onnistunut: albumien ja kuvien latautumista ei todellakaan tarvitse odotella. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on tarjota kuvagallerioita Kapsin jäsenille helposti asennettavana jäsenpalveluna. Edegal on tällä hetkellä vielä varsin aikaisessa kehitysvaiheessa, mutta esimakua saa tutustumalla esimerkiksi Anikin uuteen kuva-arkistoon tai Insomnian galleriaan. Rämäpäisimmät voivat lukea ohjeet ja sukeltaa koodiin GitHubissa.