Kirjoittajan arkisto

Verotuksen oikaisulautakunnan päätös

tiistaina 16. joulukuuta 2014

Olen aiemmin useampaan otteeseen blogannut verottajan tekemästä päätöksestä, missä Kapsi tulkittiin elinkeinotoiminnaksi yleishyödyllisyyden sijaan:

Verotuksen oikaisulautakunta on antanut päätöksen viime torstaina 11.12., jossa oikaistaan verottajan tekemää päätöstä. Kapsin katsotaan olevan yleishyödyllistä toimintaa, vaikka verottaja oli virheellisesti toisin tulkinnut.

Tämä ei valitettavasti kuitenkaan ole prosessin loppu. Vielä on pitkä tie saada kaikki Kapsin verottajalle maksamat rahat takaisin parempaan käyttöön, eli yhdistystoiminnan edistämiseen. Blogaan lisää vielä näistä käänteistä aikanaan, kun prosessi etenee.

Ylimääräisen kokouksen päätöksistä ja taustoista

perjantaina 29. marraskuuta 2013

Ylimääräistä kokousta edeltävänä aikana hallitus sai useita kyselyjä liittyen yhdistyksen tilanteeseen ja että olemmeko huomioineet asioita x, y ja z liittyen tilanteesen. Ajattelin tässä blogauksessa hieman selventää taustoja tilanteeseen, miksi kokouskutsussa ehdotettiin mitä ehdotettiin.

Aivan aluksi päätöksistä.

Yhdistyksen kokouksessa päätettiin olla keräämättä ylimääräistä jäsenmaksua tälle vuodelle kun hallitus veti esityksensä pois kokouksen aikana. Jäsenmaksut vuodelle 2014 päätettiin suoraan hallituksen pohjaesityksen mukaisesti eli 40 euroa henkilöjäseniltä ja 70 euroa yhteisöjäseniltä sisältäen arvonlisäveron 24 %. Päätettiin myös valittaa verottajan päätöksestä oikaisulautakuntaan.

Kaikki jotka ovat lukeenee aiemmat blogaukseni tästä verottajatilanteesta ymmärtenevät jo, että kyseessähän ei tosiaan ollut pelkkä arvonlisäverovelvollisuus, vaan tulkinta ettei Kapsi ole yleishyödyllinen. Tämä johtaa ALV-velvollisuuden lisäksi yhteisöverojen maksuun verotettavasta tuloksesta.

Kokouskutsussa oli ehkä asia tuotu hieman epäselvästi ilmi, mutta kun kokouskutsua tehtiin niin oli vielä tilanne jossa olisi kaikki verot tulleet 25.11.–23.12. maksuun. Lisäksi maksuun meni nyt veroasiantuntijan lasku Kapsin vastineen laatimisesta verottajalle. Jouduimme toimimaan oletuksella, että tämä on tilanne kun kutsua tehtiin ja tämän oletuksen pohjalta tuo 10 euron lisämaksuehdotus laitettiin kokouskutsuun. Jos emme olisi näin tehneet niin olisimme selkeästi riskeeranneet yhdistyksen hetkellisellä maksukyvyttömyydellä.

Saimme kuitenkin sovittua verottajan ja toisen laskuttajan kanssa ratkaisuja, jotka ostavat meille sen verran aikaa, että yhdistyksen normaalilla kassavirralla kaikki saadaan maksettua normaalisti ja siten hallitus päätti kokouksessa vetää esityksensä pois. Järjestelyt aiheuttavat marginaalisia korkokuluja, mutta tämä on paljon pienempi paha meidän mielestämme kuin jäseniltä ylimääräisen maksun kerääminen. Tapa hoitaa asia on ehkä ollut hieman hämmentävä jäsenistön perspektiivistä, mutta en näe miten olisimme voineet toimia minkään muun oletuksen mukaan. Lisäksi kokous oli pakko saada pidettyä, että meillä on aikaa ennen vuodenvaihdetta toimia päätösten mukaan.

Sitten korotetusta jäsenmaksusta.

Monet kysyivät ennen kokousta, että tietäähän hallitus, että hankintojen arvonlisäverot voi myöskin vähentää. Kyllä tämä on täysin tiedossa. Tilanne on kuitenkin se, että kaikkia veroja ei saada vähennettyä ja siten efektiivisesti kuluja tulee enemmän suhteessa tuloihin aiempaan tilanteeseen verraten. Lisäksi ensi vuodelle aiheutuu valituksesta laki- ja muista asiantuntijakuluista havaittava määrä. Pyrimme myös pitämään isomman marginaalin ensi vuoden taloudessa jos tulee vielä uusia yllätyksiä verottajan suunnasta niin ei ole heti ongelmia niiden myötä.

Monet ovat kysyneet myös, että miksei meillä ollu budjettia hoitaa näitä velvoitteita. On selvää, että olisi hyvä olla pelivaraa taloudessa ja Kapsilla onkin. Kuitenkin jos miettii, että juuri ennen verottajan ensimmäistä yhteydenottoa 3.10. olimme investoineet verkkolaitteistoihin ja kahteen uuteen palvelimeen niin ajoitus oli vähän epämieluisa. Taloudessa oli pelivaraa tiedossa olevien menojen ja maltillisten yllätysten varalle. Alla hieman aikajana niin saa käsitystä miten nopeasti kaikki tapahtui.

to 3.10.: Sain puhelinsoiton verottajalta jossa lyhyesti kävi ilmi, että ovat tämmöistä päätöstä tekemässä.

ma 7.10.: Saimme varsinaisen kirjeen verottajalta, mutta olimme saaneet tekstin haltuun jo aiemmin verotoimistosta pyytämällä. Tiedossa, että selvitys tulee olla jätetty 17.10. mennessä.

ma 7.10.: Jätimme pyynnön lisäajan saamisesta selvityspyynnön vastaukseen.

pe 11.10.: Saamme tiedon, että pyyntö lisäajasta on hylätty.

to 17.10.: Jätämme vastineen selvityspyyntöön.

ma 28.10.: Saamme ilmoituksen missä todetaan, että Kapsi ei ole enää yleishyödyllinen.

to 31.10.: Verotuspäätös mistä käy ilmi maksettavat summat ja eräpäivät.

ma 25.11.: Alkuperäinen eräpäivä yhteisöveroille.

Kuten aikajanasta voinee huomata, tuli kovin ns. puskista.

Toivottavasti tämä blogi selventää suurelle osalle kuvioita siitä miten asiat ovat, olivat ja miksi mitäkin tehtiin. Lisää kysymksyä voi esittää kommenteissa ja yritän niihin parhaani mukaan vastata.

Verottajan päätöksen seurauksia

keskiviikkona 6. marraskuuta 2013

Olen aiemmin kahdesti blogannut tästä verottajan selvityspyynnöstä ja päätöksestä. Olemme nyt päättäneet julkaista myös tuon alkuperäisen päätöksen ja se löytyy tästä.

Tämän päätöksen seurauksena olemme nyt suorittaneet hallituksessa hieman talousarviointia. Hallitus on päättänyt kutsua kokoon ylimääräisen yhdistyksen kokouksen jonka kutsut lähetetään piakkoin. Tässä kokouksessa hallitus tulee ehdottamaan kokoukselle, että vuodelta 2013 kerätään jäseniltä ylimääräinen 10 euron jäsenmaksu ja 2014 jäsenmaksu(sisältäen alv 24%) olisi 40 euroa henkilöjäsenille, 70 euroa yhteisöjäsenille ja 250 euroa kannatusjäsenille.

Nämä maksut ovat välttämättömiä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Tavoitteena on saada yhdistys stabiiliin tilaan taloudellisesti huomioiden uuden tilanteen. Vaalikokouksessa 2014 loppupuolella lienee hyvinkin selkeä kuva jo tämän uuden realiteetin kanssa toimimisesta ja lopullisesta kuluvaikutuksesta. Tällöin luonnollisesti tilanteen salliessa yhdistyksen kokous voi myös alentaa jäsenmaksua niin halutessaan.

Hallitus vastaa mielellään lisätiedusteluihin ja kysymyksiin aiheesta.

LISÄYS: Päätimme myös julkaista päätöstä edeltäneen selvityspyynnön ja se löytyy tästä.

Verottajalta päätös

tiistaina 29. lokakuuta 2013

Eilen vastaanotimme verottajalta päätöksen liittyen aiemmassa blogauksessa kerrottuihin asioihin.

Verottaja selvityksistämme huolimatta on tehnyt nyt tulkinnan, että Kapsi ei olisi yleishyödyllinen ja ovat päättäneet myöskin lisätä Kapsin ALV-rekisteriin viranomaisaloitteisesti. Yhdistyksen hallituksen käsityksen mukaan verottajan ratkaisu on virheellinen ja siitä tullaan valittamaan.

Blogaan asiasta lisää jahka asia taas etenee.

Verottajalta postia

torstaina 3. lokakuuta 2013

Mietin tovin blogaanko tästä, mutta olen avoimuuden nimissä päättänyt, että jo tässä vaiheessa otan asian esille.

Verottaja lähestyi Kapsin hallitusta postitse tänään ja pyysi selvityksen Kapsin vuoden 2012 toiminnasta. Tämän hetkisen tulkinan mukaan verottaja on tehnyt oletuksen, että Kapsi ei olisi yleishyödyllinen ja että Kapsin kaikki toiminta olisi elinkeinotoimintaa ja siten verotettavaa. Lienee sanomattakin selvää, että tällä linjauksella olisi vahvat vaikutuksen yhdistyksen toimintaan.

Tulemme selvittämään asiaa verottajan kanssa ja tarvittaessa vääntämään asiasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti. Tarkempia yksityiskohtia tiedotetaan tilanteen edetessä.

Palvelinten lahjoituspäätös

tiistaina 9. heinäkuuta 2013

Kapsin hallitus eilisessä hallituksen kokouksessaan on päättänyt lahjoittaa palvelimet Electronic Frontier Finland ry:lle ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:lle. Nämä kaksi hakijaa pystyivät perustelemaan Kapsin hallitukselle parhaiten koneelle järkevän käyttötarkoituksen.

Hakemuksia vastaanotettiin yhteensä seitsemän kappaletta.

Kapsi tulee jatkossakin uudistamaan palvelinkalustoaan ja tulevaisuudessa tulemme myös tämän blogin kautta ilmoittamaan lahjoitettavista palvelimista.

Lahjoitetaan kaksi palvelinta

sunnuntaina 23. kesäkuuta 2013

Kapsi on taas uusimassa rautaa ja käyttämättömäksi jää pari vanhaa HP:n palvelinta. Nämä palvelimet lahjoitetaan yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaisesti voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille. Hallitus valitsee koneiden saajat.

Palvelin 1 ”Puska1”:

  • HP DL380 G5
  • 2x Intel Quad Xeon 2,33 GHz
  • 24GB keskusmuistia
  • 2x 146GB 2.5″ SAS-levyä
  • Hankittu syksyllä 2007

Palvelin 2 ”Karviainen”:

  • HP DL380 G5
  • 2x Intel Quad Core Xeon 2,50 GHz
  • 20GB keskusmuistia
  • 2x 146GB 2.5″ SAS-levyä
  • Hankittu maaliskuussa 2008

Molemmat koneet lahjoitetaan ilman minkäänlaista takuuta tai palautusoikeutta. Lähtökohtaisesti kuitenkin koneet ovat tuotannossa olleita koneita ja kaikki rauta on toimivaa.

Koneiden vastaanottaja voi tulla hakemaan koneen Helsingistä tai se voidaan erikseen sovittavalla ratkaisulla kuljettaa muualle vastaanottajan vastatessa kuluista.

Mikäli yhdistyksenne haluaa hakea konetta lahjoitettavaksi juuri teidän yhdistykselle, niin sen hakeminen tapahtuu sähköpostitse Kapsin hallitukselle.

Hakemuksesta on löydyttävä seuraavat asiat:

  • Yhdistyksen virallinen nimi
  • Lyhyt kuvaus yhdistyksen toiminnan luonteesta
  • Lyhyt kuvaus käytöstä johon palvelin tulisi
  • Kuvaus siitä, että yhdistyksellä on riittävät valmiudet käyttää lahjoitettua palvelinta (ts. soveltuva tila ja kykyä maksaa sähköt jne.)

Muita huomionarvoisia seikkoja:

  • Aiempina kertoina moni on hakenut palvelinta www-palvelimeksi tms. yleiseen käyttöön johon esimerkiksi Kapsin yhteisöjäsenyys on taysin riittävä ja yleisesti soveltuvakin. Kapsin yhteisöjäsenyys maksaa myöskin vähemmän kuin kummankaan koneen sähköt vuodessa.
  • Eniten painotetaan sitä, että mihin käyttöön palvelin tulisi.
  • Ensisijaisesti ei lahjoiteta niille yhdistyksille joille on jo lahjoitettu palvelin aiemminkin.
  • Hakemuksen ei kannata olla liian pitkä, TL;DR-fiiliksen aiheuttamista kannattaa välttää.

Hakemukset tulee olla perillä viimeistään perjantaina 5.7.2013 klo 17.00. Puuttellisia tai määräajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.

Toimitilan ostamisesta

sunnuntaina 24. helmikuuta 2013

Hiljattain lähetetyssä vuosikokouskutsussa puhutaan 7. kohdassa toimitilan ostamisen periaatepäätöksestä. Ajattelin tässä blogissa hieman selventää mistä on kyse.

LxHPrmKkT2rfm7nf2SRc3hybVRlxkVRQSwoVDW6qOls

2009 kun ensimmäisen kerran havaittiin, että yhdistys selkeästi tarvitsee toimitilat pohdittiin jo mikä olisi sopiva hankintamuoto ja päätettiin asia viedä vielä yhdistyksen kokouksen päätettäväksi. Tuolloin päädyttiin fiksuun ratkaisuun jossa todettiin, että hallitus voi vuokrata toimitilat, mutta ostamisesta vaaditaan yhdistyksen kokouksen päätös. Näin jälkikäteen tarkastellen yhdistyksen talouden kehitystä oli tämä huomattavan järkevä ratkaisu.

Nyt, 4 vuotta myöhemmin yhdistyksen asema toimitilan ostamisen kannalta on merkittävästi edullisempi. Yhdistyksen budjetti on yli tuplaantunut ja pankkilainojen korot ovat ennätysalhaalla. Lisäksi vuosi 2013 on monella tapaa välivuosi isoissa laitteistohankinnoissa joten budjetissa on hyvin tilaa toimitilan hankintaan.

Hallitus katsoo, että nyt on oikea aika tuoda tämä periaatekysymys toimitilan ostamisesta kokouksen tarkasteltavaksi. Käytännössä mikäli kokous antaa myönteisen periaatepäätöksen, pyritään toimitilan ostaminen toteuttamaan suhteellisen nopealla aikataululla ja tämän eteen on jo tehty valmistelevia toimia.

Karkeasti tarkastellen toimitilan ostamista varten otettaisiin 5 vuoden pankkilaina 70% osuudelle toimitilan hankintahinnasta ja loput maksettaisiin heti käteisellä. Lainan ottaminen nykyisillä koroilla ja vain 5 vuoden maksuajalla aiheuttaa hyvin pienet korkomenot, mutta tarjoaa huomattavan joustavuuden budjettiin verrattuna tilanteeseen jossa koko toimitila maksettaisiin käteisellä. Mikäli nykyinen budjettikehitys jatkuu on tosin hyvinkin mahdollista, että laina maksetaan nopeammalla aikataululla pois.

Olemme jo katsoneet toimitilaa minkä hankinta olisi järkevää. Jos kyseiseen tilaan päädymme niin kokonaishankintakustannus suhteessa yhdistyksen muihin menoihin budjetissa tulee olemaan hyvin maltillinen.

Toimitilan omistamisessa vuokraamiseen nähden on muutamia selkeitä hyötyjä joiden vuoksi tätä on nyt ajateltu. Omistetussa toimitilassa voidaan koko tila remontoida siihen käyttöön optimoiduksi ja pitkällä tähtäimellä kulut laskevat. Havaittava etu on myös yhdistyksen rahoitusasema on joustavampi kunhan toimitila on aikanaan velaton. Nykyisellään yhdistyksellä on lähinnä kovaa kyytiä arvoaan menettävää ATK-kalustoa taseessa, mutta velattoman toimtitilan myötä taseessa olisi myös konkreettista omaisuutta joka tarvittaessa käy uudemmankin kerran lainavakuutena – täten tarjoten aiemmin mainittua joustavuutta.

Tulen vielä myöhemmin blogaamaan lisää toimitilan hankinnasta prosessin edetessä mikäli yhdistyksen kokous hyväksyy periaatepäätöksen.

Se yksi kostea juhannus…

lauantaina 20. lokakuuta 2012

Nimittäin tänä vuonna. Toimitilalla.

Juhannusviikolla ennen juhannusta kesätyöntekijä lähti toimitilalta normaalisti töiden jälkeen pois ja kaikki oli ok. Sunnuntaina juhannuksen jälkeen toimihenkilöiden saapuessa paikalle olikin toimitila muuttunut uimaaltaaksi. Lattialla oli paikoin useampi sentti vettä ja rakenteet selvästi kastuneet. FFFFFUUUUUUU.

Tämän juhannuksen jälkeen oli tokikin hyvin ilmeistä, että toimitila tulee olemaan pidemmän aikaa poissa käytöstä. Aiemmin jo olimme harkinneet toimitilan vaihtoa tilanpuutteen vuoksi ja nyt päädyimmekin ratkaisuun, että sama tässä välissä vaihtaa toimitilaa kun kuitenkin joutuu tekemään kaiken uusiksi.

Tuo uuden toimitilan hankinta osoittautuikin sitten astetta haastavammaksi operaatioksi kuin olimme ajatelleet. Jostain syystä vuokranantajat suhtautuivat todella nihkeästi asunnon vuokraamista yhdistykselle toimitilaksi. Aloimme etsiä uutta toimitilaa heti juhannuksen jälkeen ja lopulta uusi toimitila saatiin vuokrattua syyskuun lopulla. Tämän 3 kuukauden aikana tuli kyllä kaikille hyvin ilmeiseksi toimitilan tarpeellisuus.

 Neuvottelupuoli uudella toimitilalla. Jotain asennuksia on vielä kesken.

Uusi toimitila on Oulun Kaijonharjussa sijaitseva 51,5 neliön kaksio johon olemme kalustaneet toisen huoneen neuvotteluhuoneen kaltaiseksi tilaksi ja toisen huoneen kalustus on vielä hieman kesken, mutta siitä on tarkoitus tehdä jonkun kaltainen ”säätötila”.

Toinen puoli uudesta toimitilasta on vielä vaiheessa.

Varainhankintaa palvelumyynnillä

torstaina 16. helmikuuta 2012

Viimeaikoina on ilmennyt useita hyviä tilausuuksia käyttää Kapsin toimihenkilöiden osaamista hyödyksi uusilla tavoilla. Yhdistyksen resursseja on pyydetty erinäisiin projekteihin joista yhdistys voisi saada jatkossa myös taloudellista hyötyä. Tulevaisuudessa haluaisimmekin toteuttaa näitä projekteja ja ajattelimme hakea myös jäsenistön hyväksyntää projektitoiminnalle sillä kyseessä on kuitenkin periaateellisesti merkittävä asia.

Kapsin ainoa tulonlähde on jäsenmaksut, jotka tulevat kyllä kattamaan Kapsin operatiivisen toiminnan kulut ihan hyvin. Kapsin taloudellinen asema on siis ihan hyvä. Olisi kuitenkin hyödyllistä saada muitakin tulonlähteitä yhdistyksen kehittämisen tueksi.

Aiomme ehdottaa vuosikokoukselle 2012 palvelumyynnin mahdollistamisesta varainhankintarkoituksessa. Tällaisia palveluita voi muun muasssa olla Kapsin säännöissäkin mainittu koulutustoiminta.

2011 vuosikokouksessa päätettiin, että yhdistys voi palkata työvoimaa tietyin rajoittein. Tässä periaatepäätöksessä aiomme ehdottaa, että projekteissa voi olla palkattua työvoimaa, myös sellaisia henkilöitä jotka ovat Kapsin vapaehtoisia toimihenkilöitä.

Meille on kuitenkin äärimmäisen tärkeää tehdä selkeä ero projektien ja yhdistyksen muun talouden välillä. Emme halua maksaa jäsenmaksuista kenellekkään palkkaa ellei se tule ehdottoman välttämättömäksi yhdistyksen operatiivisen toiminnan turvaamiseksi tulevaisuudessa. Mikäli kuitenkin eteen tulee riittävän iso projekti toivoisimme, että meillä olisi mahdollisuus palkata sen projektin puitteissa täyspäiväisiä työntekijöitä – myös sellaisia henkilöitä jotka ovat Kapsin hallituksessa tai toimihenkilöitä. Käytännössä tällaiset täyspäiväiset työntekijät olisivat myös Kapsin operatiivisen toiminnan etu sillä he voisivat tehdä työajallaan myös yhdistyksen muita tehtäviä.

Taloudellista hyötyä tilanteesta myös tulee kun on myyntiä niin voimme vähentä arvonlisäveroja laitteistohankinnoista, jotka ovat hyvin merkittävä menoerä vuosittain.

Tiivistettynä on 2 periaatetta tässä toiminnassa jota aiomme noudattaa:

1. Yhdistyksen jäsenten rahoja ei siirry projektin kulujen kattamiseen. Palkka yms. kulut tulee aina kattaa projekteista saatavilla tuloilla. Projekteista saatu voitto on yhdistyksen kannalta varainhankintaa.

2. Jos tulee tilanne missä yhdistyksen jäsenistön etu ja joku muu etu ovat ristiriidassa, yhdistyksen jäsenistön etu voittaa aina.